Matti Henttinen

Fysioterapeutti, kouluttaja

Kipua voi lähestyä monista eri suunnista

Antropologit tutkivat kaikkea mahdollista maailmassa, myös kulttuuria. Kulttuuriksi voi määritellä kaiken sen, mitä ihmiset tekevät, sanovat ja ajattelevat yhteisönsä jäseninä. Kun yhteisö muuttuu, niin kulttuurikin usein muuttuu.

Mielenkiintoinen antropologinen tiedonkeruumenetelmä on etnografinen kenttätyö ja osallistuva havainnointi. Siinä tutkija hankkii tietoa kokemuksellisilla menetelmillä muuttaen tutkimuskohteittensa keskuuteen asumaan ja oleskelemaan. Vietettyään siellä joskus pitkiäkin aikoja, antropologi tutkii ympäristönsä lisäksi itseään ja muutoksia itsessään. Hänestä on kiinnostavaa havaita kaikkea sitä, mikä vaikuttaa itseen, tunteisiin, omaan ajatteluun, käyttäytymiseen, toimintaan, tapoihin ja vuorovaikutukseen. Antropologi saalistaa muutoksia itsessä ja omissa kokemuksissa. Usein ihmisten sanotaan olevan tapojensa orjia. Tai kuten Aristoteles sen sanoi. ”Olemme sitä, mitä teemme toistuvasti.”

Kipu ja kivun kokemiseen liittyvä käyttäytyminen on hyvin mielenkiintoinen. Lääketieteen tutkijat olivat vuosikymmeniä vakuuttuneita siitä, että Australian Aboriginaalien heimoon kuuluvat ihmiset eivät lainkaan aistineet kipua. Kun Aboriginaalille tuotettiin kipua, hänellä ei ilmekään värähtänyt. Havainto oli selkeästi kaikkien nähtävissä. Eriskummallista oli, että siihen ei osattu löytää minkäänlaista selittävää syytä. Ihmisen anatomiasta, eikä fysiologiasta tarttunut mitään laboratoriossa koeputkiin, eikä näkynyt minkäänlaisissa kuvauksissa, taikka muissa tutkimuksissa.

Joukko antropologeja muutti aboriginaaliyhteisöön vuosiksi tutkimaan erilaisia ilmiöitä, mutta kipu ei kuulunut heidän tutkimustensa kohteisiin. Eräs lähes päivittäin toistuva ilmiö kiinnitti kuitenkin tutkijoiden huomion. Kesken arjen askareiden yksittäinen aboriginaali saattoi lähteä kävelemään jonnekin yhteisön tavoittamattomiin ja palasi myöhemmin jatkamaan sitä askaretta, mitä ennen poistumistaan oli tehnyt. Antropologit arvelivat aluksi heidän käyvän tarpeillaan, mutta koska poissaoloaika oli huomattavan pitkä, sen täytyi liittyä johonkin muuhun.

Tutkijat alkoivat seurata yksinäisiä lähtijöitä ja kohtasivat perillä mielenkiintoisen ilmiön. Vaelluksen kohde ei ollut mikään tietty paikka, vaan yhteisöstä poistuva aboriginaali kulki vain niin kauas, että häntä ei enää voinut nähdä eikä kuulla. Siellä hän alkoi vaikeroida ja itkeä. Pidellä ja hieroa kipeitä paikkoja. Hän hoiti kipuun liittyvät tunteet ja kokemukset yksinään muilta piilossa. Kun hän oli suorittanut kipujensa rituaaleja oman aikansa, hän palasi yhteisöön yhtä tyynenä, kuin oli sieltä lähtenytkin.

Aboriginaalit aistivat kipua niin kuin kaikki muutkin. Heidän kulttuuriinsa ei vain kuulunut näyttää sitä muille. Jokainen tiesi mihin lähtijä meni, mutta kipu oli jokaisen yksityinen asia.

Tämä on vain esimerkki siitä, kuinka eri tavoin kipuun voidaan suhtautua erilaisissa kulttuureissa. Siihen, onko jokin tapa parempi, tai huonompi, on jokaisella oma ja oikea mielipiteensä.

Kun ihminen reflektoi, tai itsetutkiskelee, niin hän astuu antropologin pestiin. Muuttuu uhrista saalistajaksi. Negatiiviset kokemukset voivatkin olla kiinnostava tutkimuskohde. Miten se syntyi? Mikä sen aiheutti? Minne se hävisi? Miksei se säilynyt?

Tapamme suhtautua kipuun on aina osin kulttuurimme tuote. Monet ihmiset pitävät kipupäiväkirjaa. Miksei pitäisi sen sijaan kivuttomuuspäiväkirjaa? Onko kipu kiinnostavampaa, kuin kivuttomuus? Mitä keinoja käytin ja kuinka hyvin onnistuin hoitaessani kipuani? Millaiset ajatukset lisäsivät huonoa oloa ja mitkä paransivat sitä?

Mitä arvelet, miten haluaisit toisten suhtautuvan ja kohtaavan sinut, jos kärsit kivusta?

Miten itse suhtaudut toiseen, hänen ollessaan kivulias?

Miten itse suhtaudut, kun kipu helpottuu?

Alatko odottamaan pelokkaasti sitä, milloin se taas tulee?

Miten voisi tehdä antropologista osallistuvaa havainnointia siitä, mikä itsellä auttaa eniten?

Miten tehdä näkyviksi ne ajat, kuin kipu ei muistanutkaan tulla?

Lääketiede ja erilaiset terapia- ja hoitomuodot tarjoavat ”reseptiotietoa”, jota noudattamalla osaa toimia ”oikein”. Tieto voi tutkitusti oikeaa ja totta, mutta usein se vaikuttaa samalla lailla kuin kokemuspohjainen tietokin. Vain osin ja vain osalla ihmisistä. Ihmisen kivun kokemus on omanlaisensa ja ”reseptitieto” tavoittaa vain pienen osan meistä. Kipu ja koettu kärsimys ovat monimutkaisia ilmiöitä ja joskus voi olla hyödyllistä tutustua omaan kipuunsa ja kärsimykseensä suhtautumalla siihen verivihollisen sijaan oikuttelevana kumppanina, johon haluaa saada paremman yhteyden.

Usein opimme enemmän pohtimalla vastauksia meille uusiin kysymyksiin, vaikka emme heti sellaisia keksisikään, kuin toistamalla annettuja valmiita vastauksia. Edellä esitetyt kysymykset voi lukea tekstinä. Niihin voi myös palata, jokaisen kohdalla pysähtyen ja antaa oman mielen tuottaa niihin vastauksia.  Vain harvoja sotia on voitettu sotimalla. Paljon useampia on voitettu neuvottelemalla ja sopimalla.


Fysioksen valtakunnalliset kipuseminaarit 

Fysioksen ja Helena Mirandan kipuseminaarit alkavat 12.9. Ilmoittaudu mukaan täällä

Katso Helena Mirandan haastattelu täältä.