Matti Henttinen

Fysioterapeutti

Mitä on fysioterapia? Mitä on psykoterapia?

Tavallisin syy asiakkaan hakeutumiselle fysioterapiaan on jonkinlainen kipu ja sen aiheuttama haitta, tai rajoitus toimintakyvyssä. Englannin kielen sana ”pain” tulee latinan rangaistusta tarkoittavasta ”poena” sanasta. Kansainvälinen kivuntutkimusyhdistys määrittelee kivun olevan ”epämiellyttävä aistimuksellinen (sensorinen), tai emotionaalinen kokemus, johon liittyy mahdollinen, tai selvä kudosvaurio ja jota kuvataan samalla tavoin, kuin kudosvauriota”. Kipu määritelmänä on siis epämiellyttävä kokemus, joka liittyy kudosvaurioon tai sen uhkaan tai jota kuvataan kudosvaurion käsittein. Mielenkiintoista on, että keskeistä määritelmässä on aistimuksen kokemisen kuvaaminen.

Kipua on monenlaista. Kudosvauriokipu (eli nosiseptiivinen kipu) on kipua, joka syntyy kipureseptoreiden aktivoitumisesta, kun kudosvaurio on tapahtunut tai se on uhkaamassa. Neuropaattinen kipu (eli hermovauriokipu) aiheutuu kipua välittävän hermojärjestelmän vauriosta tai sairaudesta. Viskeraalinen kipu (eli sisäelinperäinen kipu) on kipua, jota on usein vaikeampi paikantaa ja näihin kaikkiin voi liittyä myös heijastekipua.

Monesti fysioterapeutit joutuvat vastaamaan kysymykseen, ”mitä on fysioterapia?” Oikeastaan siihen voi vastata vai yhdellä tavalla tyhjentävästi. ”Fysioterapia on kaikkea sitä, mitä fysioterapeutti tekee asiakkaansa kanssa.”

Samalla lailla voisi lähestyä myös kysymystä, ”mitä on psykoterapia?” Vaikka toisistaan jollain lailla eroavia menetelmiä, tekniikoita ja suuntauksia on satoja, ainoa kaiken kattava vastaus kuuluu ”Psykoterapia on kaikkea sitä mitä psykoterapeutti tekee asiakkaansa kanssa.”

Yksinkertaisissa, eli simplistisissä kivuissa ja elämäntilanteissa, kun oireille löytyy hoidettavissa oleva syy, on hyödyllistä pyrkiä tunnistamaan oireiden aiheuttaja ja hoitamaan se kuntoon. Tällaisia diagnooseja on kokonaisuudessaan lääketieteessä n. 13% kaikista vaivoista.

Monimutkaiset, eli kompleksiset vaivat luokitellaan usein toiminnallisiksi. Ei siis löydetä mitään sellaista patologiaa, josta asiakkaan oireet yksiselitteisesti johtuvat. Esimerkiksi kivun ja nivelten kulumien suhde on pulmallinen, sillä useimmilla oireettomilla voi olla huomattavia ”kulumia” ja taas suurella osalla oireilevista ei löydy minkäänlaisia muutoksia nivelissä, tai muissa elimistön rakenteissa.

Tällaisia vaivoja, jossa tilanne pysyy hallinnassa hoidoilla ja elämäntavoilla on n. 25%. Lopuissa 62%:ssa vaiva ei ole tarkkaan diagnostisoitavissa, eikä parannettavissa. Niissä hoidoilla ja elintavoilla saatetaan voida helpottaa oireita, tai lisätä elämänlaatua, mutta lopullisesti parantava hoito puuttuu.

Ihminen voi kestää kovaakin kipua, jos tietää sen päättyvän jossain vaiheessa. Esimerkiksi kuukautis- ja synnytyskivut voivat olla voimakkaita, mutta niille on ajallinen takaraja, milloin ne loppuvat. Joskus kipuun ei löydykään apua ja arviolta noin miljoona suomalaista kärsii pitkäkestoisesta, tai usein uusiutuvasta kivusta. Silloin ongelmia alkaa aiheutua kivun pelosta ja sen seurauksena aktiivisten elämäntapojen välttämisestä, sekä tilanteeseen liittyvistä huolista ja epätietoisuudesta tulevaisuuden suhteen. Pelon ja välttämiskäyttäytymisen lisäksi moni alkaa epäilemään omaa pystyvyyttään työssä ja arjessa, osa kokee ahdistavia ajatuksia ja mieliala voi muuttua alavireiseksi. Vaikutukset voivat ulottua laajasti ihmissuhteisiin ja ihminen voi alkaa eristäytymään muiden seurasta. Yksinäisyys ei varmasti paranna tilannetta. Myös avuttomuuden, toivottomuuden, syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat tavallisia pitkään kivun kanssa eläneillä.

On tärkeä tunnistaa se kohta, jolloin on aika luopua kivun alkuperän syy-seuraussuhteiden etsimisestä ja suunnata katse ratkaisuhenkiseen työskentelyotteeseen.

Osa kipupotilaista hyötyy saadessaan vaivastaan oikeaa tietoa. Usein se ei kuitenkaan riitä, vaan merkittävämpää voi olla kokonaistilanteen helpottaminen eri elämänalueilla, jolloin selviytyminen arjesta voi helpottua kivusta huolimatta.

Tärkeää on myös muistaa, että ihminen hyvin harvoin sairastuu yhteen vaivaan kerrallaan. Pitkäkestoisesta kivusta kärsivillä potilailla voi olla masennusta ja ahdistuneisuutta ja masentuneilla myös kipuja. Kaikkien asiakkaan elämään liittyvien terapeuttien laajempi ymmärrys kokonaistilanteesta koituu loppujen lopuksi paremmin asiakkaittemme eduksi.