Ammattitanssijan polven murtuman kuntoutus

Terhi eli tanssintäyteistä arkea loukatessaan polvensa tapaturmaisesti tanssiesityksen aikana. Polvikipu alkoi esityksen jälkeen ja tutkimuksissa selvisi, että kyse oli polven murtumasta. Loukkaantuminen ja polvikipu herättävät huolta sekä pelkoa, mutta osaavan fysioterapeutin ohjaama huolellinen ja tavoitteellinen kuntoutus johtaa parhaaseen mahdolliseen paranemistulokseen.
“Olen 44-vuotias tanssitaiteilija ja fysioterapeuttiopiskelija. 2003 alkaneella monipuolisella urallani olen elänyt ammatillista unelmaani. Olen toiminut tanssin alalla erityyppisissä työtehtävissä painottaen esiintyjän työtä ja pedagogiikkaa. Ammattia edelsi vuosien kokopäiväiset tanssiopinnot sekä liikuntaharrastus lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa.
Tanssintäyteisiin vuosiin ei ole juuri muita harrastuksia mahtunutkaan, sillä aktiivisimpina vuosina koko elämä on pyörinyt tanssijuuden ja opettajuuden ympärillä: oheisharjoitteet, ravitsemus, palautuminen, tuotannollinen työ, opetustuntien suunnittelu, esitysten seuraaminen… Ja uskomatonta kyllä, ei juurikaan vammautumisia!
Polvivammat ovat tanssijoilla tyypillisiä, mutta itse en ollut kokenut minkäänlaisia polvioireita ennen kuin vammauduin tapaturmaisesti Carl Knif Companyn teosta ”At Once, in Helsinki” tanssiessani. Tanssijoille tyypilliseen tapaan jatkoin esityksen loppuun vaikka huomasin, että jotain kävi.
Polvikipu alkoi esityksen jälkeen. Soitin tutulle osteopaatille ja varasin ajan ortopedille. Kipu oli voimakas, mutta en hätääntynyt. Tiesinhän, että myös vakavista, mahdollisesti leikkaukseen johtavista vammoista toipuu täyteen tanssikuntoon huolellisen kuntoutuksen avulla. Ensin oli kuitenkin saatava selvyys vamman laadusta.
Tutkimuksissa selvisi, että kohdallani kyse oli polven murtumasta. Tämä ei ollut tyypillinen tanssivamma, joten tanssijakollegat eivät osanneet antaa vertaistukea. Sain ortopediltä ohjeet käyttää kyynärsauvoja neljä viikkoa ja aloittaa sitten varsinaisen kuntoutuksen. Lähdin heti etsimään alaraajaan erikoistunutta fysioterapeuttia, joka osaisi auttaa ammattiliikkujan takaisin työkuntoon, sillä seuraavat esitykset oli tarkoitus tanssia suhteellisen pian sairausloman loputtua.
Fysiokselle päädyin, kun valinta osui suositusten perusteella Janne Koposeen. Janne olikin juuri sitä mitä etsin ja välittömästi kartalla. Tapauksessani terapia koostuu kehon asento- ja liikeanalyysista, manuaalisesta terapiasta sekä tarkasti ohjatuista harjoitteista. Terapiaprosessi on vähän kuin palapeli, jossa palanen kerrallaan loksahtaa paikoilleen kunnes kokonaiskuva hahmottuu. Terapiakerrat suunnitellaan kulloinkin asetetun tavoitteen ja edistymisen mukaisesti. Terapian ulkopuolella teen sekä täsmäharjoitteita että omaa treeniä tarpeen mukaan.
Fysioterapia tukee vammautumisen jälkeistä paranemis- ja kuntoutumisprosessia monella tasolla. Vammautuminen ja siitä johtuva polvikipu ovat huolta herättäviä ja jopa pelottavia asioita. Fysioterapiassa sain tilanteesta kuitenkin parhaan mahdollisen tiedon, kuntoutumisarvion sekä helpotusta kipuun heti ensimmäisellä käynnillä, mikä kohdallani poisti pelon.
Huolellinen ja tavoitteellinen kuntoutus johtaa parhaaseen mahdolliseen paranemistulokseen niin alaraajan toiminnan kuin kivuttomuudenkin suhteen. Polvivamman kohdalla tämä tuntuu minusta erityisen tärkeältä, koska polven kipu ja toimintahäiriöt rajaavat pois niin paljon siitä, miten voin liikkua. Vaikken tanssisi enää päivääkään, tulee työni joka tapauksessa olemaan liikunnallista (ja mieluiten ilman kipua, kiitos). Haluan tehdä vielä lukemattoman määrän juoksulenkkejä, joogata, kyykistellä ja kiipeillä, nostella ja ahertaa, kaatuilla ja kompuroida vammautumatta uudelleen.
Polvikivulle on tosi paljon tehtävissä, jos saa asiantuntevat ohjeet ja tukea niiden toteuttamiseen. Tähän kannattaa panostaa, sillä samalla panostaa omaan elämänlaatuunsa kokonaisvaltaisesti. Kipu ja toimivuus kulkevat käsi kädessä, mieliala taivaltaa siinä rinnalla. Kun yksi parantuu, kohenee myös toinen. Kun pystyy liikkumaan, liike itsessään alkaa parantaa ja hoitaa myös kipua.”
Tanssitaiteilija ja fysioterapeuttiopiskelija Terhi Vaimala