Fysios auttaa ikääntyneitä elämään täyttä elämää

Kaikilla meillä on toiveena elää täyttä elämää, myös iän karttuessa. Yhä useammat ovat huolissaan ikääntyneiden vanhempiensa tai isovanhempiensa pärjäämisestä kotona. Selviytyminen kotona on myös ikääntyneen mielessä.
Valtakunnallinen fysioterapiaketju Fysios tarjoaa fysioterapeuttien kotikäyntejä, jotta voimavarat ja liikuntakyky säilyvät hyvänä mahdollisimman pitkään. Laadukkaan fysioterapian avulla voidaan muuttaa elämää sujuvammaksi ja omatoimiseksi.
FYSIOTERAPIALLA LISÄTÄÄN ELÄMÄNLAATUA
Sirpa Väisänen, ikääntyneiden fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti, tapasi Töölön palvelutalossa 83-vuotiaan asiakkaansa. Säännöllisissä tapaamisissa fysioterapeutti ohjaa fyysistä toimintakykyä kehittäviä ja tukevia harjoitteita, kuten jalkojen lihaskuntoa vahvistavia liikkeitä ja tasapainoharjoitteita.
Samalla vaihdetaan kuulumisia. Ikääntyneiden fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti Väisänen kuuntelee tarkasti mitä asiakkaan sydämellä on. Kuunteleminen on keskeinen osa kuntoutusta, koska silloin syntyy ymmärrys asiakkaan kokonaistilanteesta laajemmin. Tärkeintä on lähteä hoidettavan ihmisen tilanteesta ja näkökulmasta. Siksi me olemme säännöllisesti yhteyksissä myös hoidettavan läheisiin, painottaa Väisänen.
Ikääntyneiden fysioterapialla vahvistetaan asiakkaan toimia arjessa, tuetaan muistia sekä varmistetaan hyvä ravitsemus. Tavoitteena on myös motivoida ikäihmistä kuntoutumaan, jotta omatoimisuus vahvistuisi ja kotona tai palvelukodissa asuminen helpottuisi, kertoo Väisänen. Ikääntyneiden kuntoutuksessa motivoinnilla on tärkeä rooli, koska useat ovat siinä käsityksessä, että tästä ei enää voi kuntoutua. Mutta näinhän ei usein ole. Fysioterapiaan kannattaa hakeutua ennen kuin toimintakyky laskee ja lihasvoimat heikkenevät, jatkaa Väisänen.
FYSIOTERAPIASTA APUA MYÖS NUOREMMILLE
Akuutti kipu voi iskeä niin nuoreen kuin iäkkäämpäänkin. Fysioksen päivystävä puhelin vastaa 24/7, jos kipu käy pahaksi tai ei tiedä mitä tilanteessa tulee tehdä. Asiantuntijamme antavat ensihoitoon ohjeet. Fysioksen mobiiliapplikaatio tuo myös uusia tapoja olla yhteydessä omaan fysioterapeuttiin ja näin edistää kuntoutumista. Nämä palvelut ovat Fysioksen kaikkien asiakkaiden käytössä.
“MEILLE JOKAINEN IHMINEN ON TÄRKEIN”
Fysios on Suomen suurin valtakunnallinen fysioterapiaketju, jolla on jo 51 toimipistettä ympäri Suomen. Fysioksen tavoitteena on olla mukana tukemassa suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Fysioksen 350 huippuammattilaista ovat sitoutuneita auttamaan ja tukemaan asiakasta koko kuntoutuksen ajan. Fysioterapeutti Väisäsen kiteyttääkin: “Meille jokainen ihminen on tärkein.”