Fysioterapia apuna miesten lantionpohjan toimintahäiriöissä

Fysioterapeutti OMT ja Lantionpohjanfysioterapeutti Milla Lind avaa blogissa miesten lantionpohjan toimintahäiriöitä ja niiden hoitoa fysioterapialla.

Mitä, onko miehilläkin lantionpohjanlihakset? Täytyykö niitä harjoitella? Muun muassa näihin kysymyksiin törmään viikoittain.

Meillä kaikilla on lantionpohja ja lantionpohjan lihakset. Lantionpohjan lihasten tehtävä on tukea lantion elimiä. Miehillä virtsarakkoa sekä peräsuolta. Supistuessaan ne sulkevat peräaukon sekä virtsaputken ja estävät siten virtsan, ulosteen ja ilman ulospääsyn. Rentoutuessaan lantionpohjan lihakset avaavat peräaukon ja virtsaputken mahdollistaen virtsaamisen sekä ulostamisen. Lantionpohjan lihaksilla on myös yhteys seksuaalitoimintoihin ja tehokas verenkierto lantionpohjan alueella tukee mm. erektiota. Lisäksi lantionpohjan lihakset osallistuvat keskivartalon tukemiseen sekä vatsaontelon paineen säätelyyn yhdessä pallean, vatsa- ja selkälihasten kanssa.

Etenkin nuorilla, alle 50 vuotiailla miehillä, erilaiset lantionpohjan ylijännitystilat sekä kiputilat tavallisia. Lantionpohjan jännitykset ja kivut voivat alkaa esimerkiksi rankan urheilusuorituksen jälkeen, onnettomuuden seurauksena, henkisen trauman myötä tai ilman mitään selkeää syytä. Myös erilaiset urologiset infektiot, leikkaukset tai muut toimenpiteet saattavat toimia laukaisevana tekijänä. Oireita voivat olla kipu, kireyden tunne, seksuaalitoimintojen häiriöt, vaikeus virtsata tai ulostaa. Kivut esiintyvät usein kivesten, välilihan ja / tai peniksen alueella, alavatsalla, pakaroiden sekä reisien alueella. Kipu voi olla jatkuvaa tai se voi yhdistyä johonkin toimintoon tai tilanteeseen. Usein näitä kipua pahentavia toimia tai tilanteita ovat mm. istuminen, virtsaaminen, erektio tai laukeaminen. Erilaiset urheilusuoritukset (pyöräily, juoksu, voimailulajit jne.)voivat tuoda kipu- ja jännitysoireet esille. Useimmat asiakkaat tunnistavat esim. stressin pahentavan kipua.

Hieman vanhemmilla, yli 50-60 vuotiailla miehillä yleistyvät eturauhaseen liittyvät vaivat. Eturauhanen on välittömästi virtsarakon alle kiinnittyvä ja peräsuolen eteen jäävä miesten sukurauhanen. Sen läpi kulkee virtsarakosta virtsaputki. Kasvaessaan etenkin sisäänpäin, eturauhanen alkaa painaa virtsaputkea ja vaikeuttaa siten rakon tyhjenemistä. Se saattaa myös kasvaessaan painaa virtsarakkoa ulkopuolelta ja sitä kautta vaikuttaa virtsanpidätyskykyyn.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja sen esiintyvyys kasvaa 55 vuodesta ylöspäin, yleisin se on yli 70 vuotiailla. Mikäli eturauhasta höylätään tai se kokonaan poistetaan, muuttaa se miehen lantion anatomiaa monelta osin ja leikkaus saattaa myös vaurioittaa lantionpohjan hermoja. Eturauhassyöpäleikkauksen jälkeen esiintyykin suurella osalla miehistä ohimenevää virtsankarkailua sekä seksuaalitoimintojen häiriöitä.

Oli kyseessä sitten lantionpohjan kipu, häiriö seksuaalitoiminnoissa, eturauhassyöpäleikkauksen jälkeinen virtsankarkailu tai jokin muu lantionpohjan alueella esiintyvä haaste, lantionpohjan fysioterapiasta on hyötyä.

No mitä siellä fysioterapiassa oikein tapahtuu?

Lantionpohjan fysioterapia, kuten mikä tahansa fysioterapia alkaa aina huolellisella alkuhaastattelulla ja tutkimisella. Tutkiminen voi pitää sisällään mm. eri alkuasennoissa (seistessä, istuessa, makuuasennossa) liikkeitä ja niiden arvioimista sekä silmämääräisesti että asiakkaan tuntemuksia kysellen. Mikäli terapeutilla on käytössään kuvantava ultraääni, voidaan sitä käyttää apuna arvioitaessa esim. lantionpohjan lihasten, syvien vatsalihasten tai pallean toimintaa eri tilanteissa. Lihasvoimaa arvioitaessa voidaan myös käyttää apuna EMG-laitetta, joka näyttää lantionpohjan lihasaktiviteetin sähkökäyränä. Etenkin kipujen kohdalla, palpaatio eli käsin tunnustelu on tärkeä osa tutkimista. Alavatsan, pakaroiden, reisien sekä lantionpohjan aluetta tunnustellaan ja arvioidaan mahdollisia kipuja ja jännitteitä. Tarvittaessa tutkitaan lantionpohjaa hermottavien hermojen toimintaa ja kartoitetaan mahdolliset tuntopuutokset, lihasheikkoudet sekä muut mahdollisesti hermon vaurioitumiseen liittyvät tekijät. Kaikessa tutkimisessa huomioidaan asiakkaan toiveet eikä mitään tutkimistapaa tehdä, mikäli asiakas ei sitä halua.

Fysioterapia suunnitellaan aina yhdessä asiakkaan kanssa. Suunnitelma on aina yksilöllinen ja voi pitää sisällään mm. lantionpohjan lihasten vahvistavia ja / tai rentouttavia harjoitteita, kehon- ja asennonhallinnan harjoitteita, hengitysharjoituksia, mielenharjoitteita, kipupisteiden itsehierontaa. Joskus riittää yksi fysioterapiakäynti helpottamaan oireita, joskus tarvitaan useampi käynti. Hoitojakson pituus suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Lantionpohjan fysioterapialla voidaan vähentää kipua ja jännitystä lantion ja lantionpohjan alueella, parantaa virtsan- ja ulosteen pidätyskykyä sekä kohentaa seksuaalitoimintoja.