Fysioterapiasta apua nivelrikkoisen polvikipuun

Polvikipu alkoi vaivata kuusikymppistä Petri Carpénia viime keväänä. Polvi oli ajoittain myös turvonnut ja sitä alkoi särkemään myös öisin. Lue asiakkaan tarina siitä, kuinka fysioterapia on tuonut apua nivelrikkoisen polven hoitoon.

“Olen perheellinen, työelämässä oleva kuusikymppinen mies. Liikuntaharrastuksiini kuuluu koiran kanssa ulkoilu, tenniksen pelaaminen pari kertaa viikossa sekä petanque. Polvikipu alkoi vaivata viime keväänä ja polvi oli ajoittain myös turvonnut. Kesällä sitä rupesi särkemään lisäksi öisin. Polven kipu ja turvotus saatiin helpottumaan kortisonipistoksilla muutamaksi viikoksi kerrallaan. Tutkimuksissa röntgenkuvien perusteella varmistui, että muutama vuosi aiemmin todettu nivelrikko oli edennyt ja sain lähetteen tekonivelkirurgin konsultaatioon.

Polvikipuun apua fysioterapiasta

Elokuussa vaimoni sai vinkin, että minun kannattaisi käydä Fysioksen Janne Koposen luona selvittämässä, voisiko polvelle tehdä jotain myös fysioterapian keinoin. Janne arvioi tilanteeni röntgenkuvien ja oireiden perusteella, ja mobilisoi ensin polveani sekä myöhemmin myös nilkkaani. Hän laati minulle myös pienen jumppaohjelman ja lisäksi hankin jalkineisiini tukipohjalliset.

Aluksi kävin Jannen fysioterapiassa parin viikon välein, nyttemmin parin kuukauden välein. Janne mobilisoi polvea ja nilkkaa ja varmistaa, että harjoitteet ovat tuottaneet tulosta. Fysioterapian lisäksi teen Jannen laatiman lyhyen jumppaohjelman mukaisia harjoitteita aamuin illoin.

Fysioterapia on tuonut monenlaista apua polvikipuun. Polven yösärky on poissa, ja pystyn pelaamaan täysipainoisesti tennistä. Tekoniveloperaatio on melko pitkälle edenneen kuluman vuoksi jossain vaiheessa edessä, mutta Jannen avulla olen saanut varmasti lisää “laatuaikaa” omalla polvellani.

Vinkkini polvikivuista kärsiville on, että kannattaa selvittää, voiko osaavan ja motivoivan fysioterapeutin avulla parantaa elämänlaatua.”

Petri Carpén