Istumisen ihanuus
Vanha sanonta ”istuminen käy työstä” pitää todella paikkansa. Istumme suurimman osan päiväämme, vaikka joka tuutista varoitellaan, kuinka istuminen vaarallista istuminen on. Mikä siinä istumisessa on niin ihanaa?
Ihminen on luotu liikkumaan. Jo ammoisina aikoina ihminen joutui käytännön syistä liikkumaan mitä moninaisimmin tavoin varmistaakseen hengissä pysymisen. Piti rakentaa majaa, metsästää ruokaa ja ylipäätään touhuta lämpimikseen. Kehityksessä tähän päivään on valtavasti hyviä puolia, mutta samaan aikaan meidän ihmisten luontainen liikkuminen on vähentynyt huomattavasti. Ja siitäkös ihmisen kroppa ei tykkää.
Niskan, selän ja muut tuki- ja liikuntaelimistön vaivat ovat yleisiä sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden syitä.
Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan vain yksi kymmenestä suomalaisesta liikkuu terveysliikuntasuositusten mukaisesti (Liikuntapiirakka UKK-Instituutti). Erilaiset vaivat kropassa ovat yleisiä ja nuorimmissa ikäluokissa ne ovat jopa lisääntyneet. Niskan ja selän ja muiden tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat yleisiä työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen syitä. Liike on lääke -sanonta ei todellakaan ole tuulesta temmattu: useimpiin vaivoihin liikunta ihan oikeasti auttaa.
Istumisen aikaansaamia kremppoja voisi verrata vaikka autoon. Ajamisen nautintoa lisää huomattavasti se, että iskunvaimentimet ovat kunnossa. Ihmisen iskunvaimentimina toimivat välilevyt, jotka sijaitsevat selkärangan nikamien välissä. Liike huolehtii välilevyjen nestetasapainosta ja auttaa niitä pysymään pulleina kuin vettä imenyt pesusieni. Miksi emme siis huollattaisi itseämme kuten huollamme autoamme?
Meillä on vallalla istumisen kulttuuri. Jatkuvaan istumiseen on esitetty monenlaisia ratkaisuehdotuksia. Joku on ehdottanut kävelypalavereja ja seisontatapaamisia, toiset käyttävät sähkökäyttöistä työpöytää, ergonomisia työtuoleja ja erilaisia apuvälineitä milloin minkäkin asennon korjaamiseksi. Osa apuvälineistä on täysin perusteltuja ja paikallaan, mutta mikään ulkopuolinen härpäke ei ratkaise syvällisempää ongelmaa: me ihmiset liikumme liian vähän.
Liikunta edistää hermo-lihasyhteyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että liikunta parantaa sitä, miten hahmotamme ja käskytämme lihaksiamme ja vartaloamme toimimaan. Kutsuttakoon tätä vaikka kehontuntemukseksi tai -hahmotukseksi. Liikunnan avulla pystymme paremmin tekemään korjaavia toimenpiteitä myös itse, silloin kun sisäänrakennettu järjestelmämme niin kehottaa.
Entäpä jos vain sovittaisiin, että nousemme ylös puolen tunnin välein, vaikka vain hetkeksi? Asennon vaihtaminen ja liike aktivoivat eri aivopuoliskojen toimintaa ja saattaapa olla, että ajatus kirkastuu ja pähkäiltyyn ongelmaan syntyykin ratkaisu – ihan vaan sen takia, että liikuttiin edes vähän.
Asia ei tietenkään ole ihan näin yksinkertainen. Kukapa meistä ei olisi intensiivisten työtilanteiden myötä huomannut jääneensä istumaan paikoilleen tuntikausiksi? Meidän pitänee valjastaa myös teknologia yhteisiin talkoisiin: miten hyödyllistä olisikaan, jos työtuolimme heittäisi meidät tahdostamme riippumatta välillä ylös. Se ei päästäisi meitä takaisin takapuolellemme ennen kuin kehon lämpötilaa tarkkailevat anturit osoittaisivat meidän tehneen fyysisesti aktiivisia liikkeitä. Kollegan taukoliikehdintä voisi hyvinkin piristää työpäivää, työyhteisön ilmapiirin leppoistumisesta puhumattakaan. Mutta ennen kuin saamme tämänkin asian ulkoistettua, on hyvä aloittaa yksinkertaisimmasta päästä eli itsestämme, jo tänään ja juuri nyt. Jos siis istut nyt, nouse hetkeksi ylös.
