Vuonna 2015 Ben sai nukkumaan mennessään sairauskohtauksen. Sairauskohtauksen myötä Benille diagnosoitiin paraplegia eli alaraajahalvaus. Paraplegia on selkäydinvamma, joka on joko rintarangan, lannerangan tai ristiluun alueella aiheuttaen vartalon ja alaraajojen alueen halvauksen.

“Olen Ben Skogster, 56 vuotta, koulutukseltani olen diplomi-insinööri. Asun Porvoossa vaimoni kanssa ja meillä on kolme aikuista lasta. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja käyn osa-aikatöissä Helsingissä. Harrastan lukemista, itseni kunnossa pitämistä ja veneet ovat lähellä sydäntäni.

5.3.2015 nukkumaan mentäessä alkoi närästämään sekä tuntui voimakas polte rinnassa. Menin vessaan juomaan vettä. Ei auttanut. Sanoin vaimolleni, että soittaa ambulanssin. Tajuni lähti, ja heräsin 32 vuorokauden päästä sairaalasta. Minulla oli ollut nousevan aortan dissekaatio, joista noin 95% sen saaneista kuolee, ja henkiin jääneet vammautuvat vakavasti.

Vaivuin koomaan enkä reagoinut ympäristön ärsykkeisiin. 26.3.2015 (muistan päivämäärän hyvin, sillä se on hääpäivämme) aivosähkökäyrä näytti, ettei "elämää näy", ja enkä reagoinut puheeseen. Vaimolleni esitettiin kysymys, että "otetaanko piuhat irti?". Vaimo sekä teho-osaston yöhoitaja olivat sitä mieltä, että reagoin puheeseen ja vaimoni ei antanut lupaa vetää töpseleitä seinästä. Kymmenen vuorokautta myöhemmin heräsin ja siitä alkoi uuden elämän opettelu. Minulla oli äänihuulihalvaus, Paraplegia (alaraajahalvaus) sekä oikea sääreni oli amputoitu.

Peruskuntoutusjakso tapahtui Validian järjestämänä ja se oli intensiivijakso. Minulla se kesti 4 kuukauden ajan. Intensiivijaksolla alkoi siitä, että minua alettiin kokoamaan takaisin ihmiseksi. Tämä sisälsi mm. itsestä huolehtimista, vaipoista vieroitusta, pyörätuolin käyttöä, kirjoittamisen opettelua (motoriikan opettelu), puhumista, itsenäisesti toimimista, ajokortin ajo(ajohallintalaitteet). Sairaala-aika oli henkisesti raskasta, vammautumisen ja täydellisen elämänmullistuksen hyväksyminen vei aikaa. Neljän kuukauden jälkeen kotiin pääsy pelotti kamalasti ja en uskonut pärjääväni, mutta tukenani oli ollut äärettömän iso joukko osaajia hoitajista ja läheisistä lähtien. Erikoiskiitos kuuluu varsinkin vaimolleni ja lapsilleni.

Kun fysioterapia Fysioksella alkoi, minulla oli alkuun useampi terapeutti, kunnes minulle vakiintui nykyinen fysioterapeuttini Leena Vierikko. Hänestä olen äärimmäisen kiitollinen. Fysioterapeuttini ymmärtää selkäydinvammautuneen haasteet, ja osaa ohjata kehittäviä harjoitteita toimintakykyni ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Henkilökemiamme kohtaavat hänen kanssaan merkittävän hyvin, kuten myös Leenan tuuraajien fysioterapeutit Mikaela Schultz:in ja Johanna Sariolan kanssa. Fysios Synapsia Töölö on terapiapaikkana paras mahdollinen selkäydinvammautuneelle. Upeat puitteet, välineet sekä ammattitaitoiset terapeutit jotka selvittävät asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Henkilökemiat ovat tärkeitä, ja minulla ne on onnistuneet erinomaisesti, mistä olen erittäin tyytyväinen.

Fysioterapiassa tehdään monipuolista harjoittelua, toiminnallisia arkipäivässä vaativia taitoja treenataan erilaisin menetelmin, vahvistetaan lihasvoimaa ja liikehallintaa sekä liikkuvuutta. Treenataan itsenäistä toimintakykyä ja ylläpitävää lihashuoltoa sekä parannetaan yläkehon voimaa. Harjoitellaan pyörätuolilla tehtäviä treenejä ja käydään välillä lenkilläkin yhdessä. Käyn fysioterapiassa 1-2 kertaa viikossa. 

Kotioloissa jumppaan itsenäisesti ja käyn lenkeillä. Kuntosalilla käyn omatoimisesti 1-2 kertaa viikossa. Asumme vanhassa maatalossa, missä remontoimme jatkuvasti ja talon ylläpitävät työt ovat yhtäläisesti harteillani. Hoidan myös taloutemme ruokahuollon ja kaupassakäynnit. Ruoanlaitosta olen kiinnostunut viime vuosien aikana enemmän, ja opetellut sen alusta saakka aikuisiällä. 

Kuntoutus ylipäätään ylläpitää ja parantaa toimintakykyäni. Alkutilanteeni oli pyöreä nolla ja tänä päivänä selviän lähes kaikesta itse. Kuntoutuksen alussa oli ainakin pari kertaa vuodessa pidempiä jaksoja jolloin tuli takapakkeja ja jouduin sairaalahoitoon ja sain taas aloittaa alusta. Ylipäätään, jos on pieniäkin haavereita virtsatietulehduksia tai iho-ongelmia, vaikutti se merkittävästi toimintakykyä heikentäen. Ajan kanssa niistä selvittiin ja taas opeteltiin uudestaan. Joskus se vaatii enemmän aikaa ja työtä ja joskus selvitään vähemmällä. Aina pitää jaksaa yrittää ja asenne ratkaisee. Vertaistuki on kaikessa a ja o.

Muille selkäydinvamma kuntoutujille haluankin sanoa, että vertaistuki ja asenne! Suhtaudutaan elämään positiivisesti. Ei vaivuta epätoivoon/shokkiin eikä anneta vammautumisen myrkyttää elämää!

Lue lisää selkäydinvammasta >>