Laitepilates osana kilpaurheilijan selän kuntoutusta

“Olen 24-vuotias koko elämäni urheillut aitajuoksija. Tällä hetkellä rinnalla kulkevat sosiologian opinnot, mutta kaikki tapahtuu edelleen urheilun ehdoilla mahdollisimman ammattimaisesti. Kilpailureissuja on kertynyt ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoihin asti, parhaimmillaan arvokisatasolla sijoittuen nuorten Euroopan mestaruuskilpailuissa viidenneksi. Suomen tasolla mestaruuksia ja mitaleja nuorten tasolla on hyvä kokoelma ja mukaan mahtuu myös aikuisten SM-mitaleja ja maajoukkue-edustuksia.
Parhaimmat saavutukset ovat kuitenkin vielä jääneet juuri noihin nuorten, alle 20-v sarjoihin. Isoimmilta osin selkäni takia. Rakenne selässäni on aina ollut vaikea, väärästä kohtaa notkolla, ja toisesta kohtaa täysin suora ja pyöristymätön. Kokonaisuudessaan jäykkä ja haastava hallittava. Tiiviisti töitä sen eteen on tehty 15-vuotiaasta asti yhdessä fysioterapeuttini kanssa, joka edelleen on jaksanut olla keksimässä uusia konsteja. Reilu kolme vuotta sitten tilanne paheni selvästi ja selän kipuilu alkoi vaikuttaa hermotuksen haasteisiin koko oikeassa raajassa. Vuoden ajan kehiteltiin erilaisia hoito- ja vahvistuskeinoja, mutta lopulta vaihtoehdoksi jäi tarkkaan harkittu leikkaustoimenpide.
Selkäydinkanavaa avarrettiin ristiluuta viilaamalla, jotta hermoille saataisiin lisää tilaa toimia. Lisäksi kahta selän alinta välilevyä jouduttiin putsaamaan. Kuntoutus oli ja on pitkä projekti. Reilun puolen vuoden jälkeen tilanne näytti välillä jo hyvin palautuneelta, mutta takapakit kuntoutumisessa tulivat hyvin tutuksi.
Nyt kaksi vuotta leikkauksen jälkeen olen edelleen tilanteessa, ettei täysipainoinen lajiharjoittelu ja kilpaileminen ole onnistunut. Selän asennon ja hermotuksen palauttamisen kanssa riittää töitä. Uutta näkökulmaa oli keksittävä ja fysioterapeutti ehdotus laitepilates-ohjelman rakentamisesta tuntui järkevältä ja kiinnostavalta. Selkään ja keskivartaloon olisi edelleen saatava lisää vahvistusta ja hallintaa, mutta samalla pyöreyttä, rentoutta ja liikkuvuutta. Ajatus siitä, että tässä harjoittelumuodossa voisivat toteutua nämä kaikki, kuulosti lupaavalta.
Harjoittelumuotona laitepilates oli täysin uusi, joten lähtötilanteessa liikkeiden täytyi olla suhteellisen yksinkertaisia. Yllättävän nopeasti liikkumiseen löytyi kuitenkin hyvä hallinta ja hahmotus siitä, mitä niillä oikeastaan tavoiteltiin. Mitään kevyttä heiluttelua ei se toki missään vaiheessa ollut, vaan kroppa joutui todella töihin. Tuntui hyvältä, ettei raskaissakaan liikkeissä tekeminen tuntunut kuitenkaan jäykältä puristamiselta, vaan pysyi ainakin vähän pehmeänä ja koko ajan paremmin.
Tämän hetken muu harjoittelu, varsinkin alkusyksystä, oli uudelleen rytmin löytämistä, ei niin tavoitteellista tekemistä. Siksi oli motivoivaa nähdä selkeää kehitystä jossain, tässä tapauksessa laitepilateksessa. Selän ja keskivartalon hallinta on heti mennyt selvästi eteenpäin, samoin kokonaisvaltainen liikkuvuus. Leikkauksen jälkeen kropassa oli pitkään tietynlaista jäykkyyttä, jota on nyt päässyt tehokkaammin sulattamaan pilateksen avulla pois.
Jo parin viikon tekemisen jälkeen, liikkeisiin pystyi alkaa lisäämään vastusta ja haastetta. Nyt parin kuukauden harjoittelun jälkeen uusia liikkeitä on otettu paljon mukaan ja vaativuustasoa saanut nostettua selvästi. Pilates-harjoittelu on rytmittänyt sopivasti treeniviikkoja, ja toiminut kovina treenipäivinä usein aamuun kroppaa herättelevänä, aktivoivana harjoitteena, tai sitten osana palauttavampaa kokonaisuutta.
Vartalon parempi hallinta on jo näkynyt esimerkiksi juoksuharjoittelussa positiivisesti, ja tuntuu että laitepilateksesta on löytynyt pysyvä työkalu terveempään selkään ja kokonaisvaltaiseen harjoitteluun. Motivaatio päästä tekemään entistä haastavampia harjoitteita pilateksen parissa ja nähdä kehitystä edelleen, on kova. Tämä on varmasti harjoittelumuoto, jossa maksimaalinen haastavuustaso ei löydy ikinä, vaan aina voi tehdä paremmin.
Iso kiitos Fysiokselle laitepilateksen mahdollistamisesta osana harjoitteluani ja kuntoutumistani kohti täysipainoista, tavoitteellista kilpailukuntoa! 😊”