Lapsen taitojen kehittymisen tukeminen on tärkeää

Motoristen perustaitojen hyvä hallinta lapsena rakentaa osaltaan vahvan perustan leikkiin, arkitaitavuuteen ja myöhemmin vaativampien lajitaitojen harjoitteluun. Aktiivisuuteen kannustava ja liikkumiseen mahdollisuuksia tarjoava elinympäristö antaa lapselle monipuolisia liike- ja liikuntakokemuksia, harjoittelumahdollisuuksia sekä rikkaan havaintomaailman.
Motoriset perustaidot voidaan jakaa kolmeen: tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaidot. Kukin näistä jaetaan edelleen tarkempiin taitoihin. Taulukon luokittelusta löydät Innostun liikkumaan -sivustolta (linkki postauksen lopussa).
Motoristen perustaitojen opettelu etenee yksilöllisesti ja ikätason mukaisesti. Kun 1-2-vuotias harjoittelee kävelyä, niin 3-5-vuotias siirtyy vähitellen vaativampien liikkumistaitojen, kuten juoksemisen ja hyppäämisen opetteluun, ja samalla tulee taitavammaksi aiemmin oppimissaan taidoissa. 6-8-vuotiaana motoriset perustaidot ovat jo hyvin hallinnassa, jolloin lapsi harjoittelee liikkumistaidoista muun muassa yhden jalan hyppyä. Tässä ikävaiheessa myös liikkeiden yhdistelmien ja lajitaitojen harjoittelusta tulee usealle erityisen mielekästä.
Lähteet: Tutustu aiheeseen lisää esimerkiksi Neuvokas Perhe- ja Innostun liikkumaan- sivustoilla, joista jälkimmäisestä löydät myös Skillilataamon - tehtäväkortiston motoristen taitojen harjoitteluun:
innostunliikkumaan.fi/skillilataamo
Jos haluat tukea lapsesi motoristen taitojen arviointiin tai kehittämiseen voit olla suoraan yhteydessä Fysios Äijälän fysioterapeuttiin Nelli Raunioon [email protected]
Äiti-vauva pilates 22.3.2022 alkaen Fysios Jyväskylä Keskustassa
Aloitamme Fysios Jyväskylä Keskustan toimipisteessä äiti-vauva pilateksen 22.3.2022.
Pilates on tarkoitettu äideille ja 2-10 kuukauden ikäisille vauvoille. Jos haluat liikkua lapsesi kanssa yhdessä voit olla suoraan yhteydessä: [email protected].