Päänsärkyä?

Fysioterapeutti Kristian Santikko avaa alla olevassa kirjoituksessa päänsärkyä ja päänsäryn hoitoa.
Valtaosa suomalaisista potee päänsärkyä jossain vaiheessa elämäänsä. Kuitenkin pohjimmainen syy on tutkijoiden mukaan vielä tuntematon. Lihasjännitykset ja henkinen kuorma liittyvät oireeseen, mutta tarkempi syntymekanismi on vielä epäselvä.
Päänsärky voi olla oire esimerkiksi kovasta stressistä tai niska-hartiaseudun lihaskireyksistä. Tällaisessa tapauksessa käytetään termiä jännityspäänsärky, joka on päänsäryn yleisin muoto. Syy ja seuraus on vaikea erottaa toisistaan; Alatko jännittämään hartioita, kun olet stressaantunut? Vai alatko stressaamaan koska niska ja hartiat ovat niin jumissa, että päähän sattuu?
Päänsäryn oireet ja hoito
Päänsäryn oireilu voi olla esimerkiksi toispuoleista, molemminpuolista, puristavaa, kiristävää, ”pantamaista”, jomottavaa, vihlovaa tai repivää. Oirekuva on laaja ja siihen voi myös liittyä esimerkiksi pahoinvointia, huimausta tai käsien puutumista. Yksilölliset erot oireissa ovat yleisiä, kuten myös perinnölliset taipumukset päänsäryn alkamiseen.
Satunnainen päänsärky on yleisempää ja monesti harmitonta. Tähän saadaan monesti apu särkylääkkeistä. Myös käynti hierojalla tai akupunktiossa voi auttaa.
Mikäli päänsärky on kroonistunut (kuukaudessa enemmän oirepäiviä kuin oireettomia), on suositeltavaa käydä lääkärin vastaanotolla varmistamassa, onko kyseessä jännityspäänsärky, vai jokin muu.
Päänsäryn hoitona ja samalla ehkäisynä toimii hyvin niska-hartiaseudulle suuntautuva lempeä liike, sillä se parantaa alueen verenkiertoa. Vaihtoehtoja on jokaiseen makuun, esim. lenkkeily, pallopelit, kuntosali, tanssi, vesiliikunta tai mikä tahansa liikuntalaji, joka tuo hyvää oloa ja lisää jaksamista. Jos sinulla on taipumus saada kovista liikuntasuorituksista päänsärkyä, on suositeltavaa tehdä tehotreenejä kohtuudella. Liikunnan lisäksi hieronta (NHS ja purentalihakset), akupunktio sekä fysioterapeutin ohjaamat täsmäharjoitteet ovat hyviä keinoja ylläpitää kehon hyvinvointia.
Omasta arjesta kannattaa pyrkiä poimimaan mahdollisia päänsärkyä aiheuttavia tekijöitä ja ottaa ne huomioon. Näissäkin asioissa fysioterapeutin konsultointi voi olla hyödyllistä. Yleisesti päänsäryllä on hyvä ennuste, eikä oireiden kanssa tarvitse tuskastella pitkään.