Ryhmäliikunnan voima

Mistä löytää motivaatiota liikkua, kun kalenterit täyttyvät töistä ja perheen menoista? Ryhmäliikunta voi olla vastaus.

Lomalla saa unohtaa tiukat aikataulut ja nukkua vaikka kellon ympäri. Kun arki taas koittaa, työ ottaa useimmat meistä tiukasti otteeseensa, ja lisäksi perhe sekä muut tärkeät menot omaansa.

Ohjatussa ryhmässä saa tsemppiä ohjaajalta sekä muilta ryhmäläisiltä

Kalenteri täyttyy nopeammin kuin voi uskoakaan. Siksi siihen on hyvä tehdä varaukset myös oman kehon ja mielen hyvinvointia ajatellen. Muutamalle päivälle vain merkki kalenteriin, ja ei muuta kuin liikkeelle!

Entä jos liikunnasta on tullut kipuja?

Kaikkihan tietävät, että mikä tahansa liikunta/liikkuminen on terveyttä edistävää. Vai onko sittenkään? Mieleen saattaa muistua se kesäinen hölkkä, joka kipeytti polven viikoksi tai se keväinen hiihtoreissu, jonka jälkeen kädet olivat puutuneet ja taakse katsominen oli mahdotonta. Mistä nyt aloittaisi, vai uskaltaako sittenkään lähteä liikkumaan?

Jos yhtään epäröi, kannattaa hakeutua ammattilaisen luo ja kysyä vinkkejä harjoittelun aloittamiseksi. Esimerkiksi fysioterapeutin tekemä lyhyt arvio toimintakyvystä ja keskustelu asiakkaan omista toiveista ja tavoitteista helpottaa liikkeelle lähtöä paljon. Fysioterapeuttisi osaa myös suositella sopivia liikuntaryhmiä tai laatia jopa henkilökohtaisen harjoitusohjelman toiveidesi pohjalta. Olisiko syytä varata aika kartoitukseen?

Yksin harjoitellessa on helppo lintsata

Vaikka olen itse ryhmäliikuntaohjaaja, minullakin on itsenäisesti harjoitellessa kiusaus lintsata liikkeissä. Lenkin jälkeen tai olohuoneen lattialla punnertamisen tai kyykistelyn jälkeen innostun joskus jopa venyttelemään, mutta harjoitteita on helppo tehdä vähän sinnepäin ja jättää loput tekemättä. Kukaan ei ole valvomassa tekemisiäni, ja kodin häiriötekijät keskeyttävät hyvät aikeeni.

Palaat mielikuvaan omasta olohuoneestasi ja siitä virttyneestä kuminauhasta sekä epäonnistuneesta juoksulenkistä josta sait polven kipeäksi

Kuinka usein käykään niin, että lenkin sijasta on ihan pakko tehdä vielä muutama kotiaskare ja muistat juuri myös ettet ole anopillekaan soittanut sitten viime kesän. Unohdat lenkin ja päätät venytellä kipeää selkääsi sitten illalla. Viimeistään venyttelyn kohdalla olet kuitenkin saanut niskaasi kiipeilemään kolme leikki-ikäistä temmeltäjää, jotka tuhoavat sen viimeisenkin yrityksen hoitaa itseäsi. Kuulostaako tutulta?

Ryhmätunnit sitouttavat liikkumaan

Ohjatuilla ryhmätunneilla, joissa ryhmäkoko on pieni, on mahdollista liikkua turvallisesti, tehokkaasti ja omaa hyvinvointia sekä terveyttä edistävästi. Valikoimissa on monenlaisia ryhmiä, kaikille jotakin. Ryhmään sitoutuessa liikkuminen on myös – mikä tärkeintä – säännöllistä. Ohjatussa ryhmässä saa tsemppiä ohjaajalta sekä muilta ryhmäläisiltä. Lisäksi saat uusia haasteita koko ajan edistymisesi mukaan. Tilaa ja välineitä on reilusti, mikä tarjoaa mahdollisuuden vaihteluun ja sitä kautta myös motivoi lisää. Tunnelma voi parhaimmillaan olla huikea! Ryhmäliikuntapaikassa on usein tarjolla myös kuntotestejä, ravinto-ohjelmia, henkilökohtaista valmennusta sekä ennen kaikkea ammattitaitoiset fysioterapeutit, jotka kaiken yllämainitun hoitavat.

Edellä kuvattua mukavaa ja terveyttä edistävää liikuntaa tarjotaan Fysioksella!

Pauliina Rajaniemi, Fysios Lahti Vapaudenkatu

Tutustu laajaan palveluvalikoimaamme