
Mikä on iskias?
Iskiaksella tarkoitetaan iskiashermon ärsytyksestä johtuvaa alaraajaan säteilevää kipua. Iskiashermo on kehomme paksuin hermo ja saa alkunsa lanne-ristipunoksesta kahden alimman lannenikaman ja ristiluun alueelta. Iskiasta esiintyy noin 5 % suomalaisista.
Iskiaskipu säteilee yleensä selästä pakaraan ja jalkaan joskus aina jalkaterään ja varpaisiin saakka. Siihen voi liittyä lihasten heikkoutta ja ihon tunnottomuutta.
Hermoon kohdistuva ärsytys voi olla mekaanista (paine, venytys) tai kemiallista. Yleisin iskiasoireen aiheuttajista on välilevyn pullistuma. Muita iskiasoireen aiheuttajia ovat selkäydinkanavan ahtauma (spinaalistenoosi), hermojuuren ahtauma (lateraalinen stenoosi) ja piriformis-oireyhtymä. Fysioterapia voi auttaa iskiaksen hoidossa.
Miten tunnistaa iskias?
Iskiasvaivaan liittyvät oireet ovat kipu, pistely, puutuminen, tunnottomuus ja alaraajan lihasten lihasheikkous. Iskiakselle on tyypillistä se, että eteentaivutus aiheuttaa kipua.
Miten tunnistaa iskiaskipu muusta särystä?
Jos kyseessä on rankaperäinen aiheuttaja (välilevyn pullistuma tai spinaalistenoosi) oireiden paikantuminen riippuu siitä millä selkärangan tasolla ongelma sijaitsee. Oireet tuntuvat pakaran tai alaraajan alueella.
Selkäydinkanavan ahtaumaan liittyvät oireet eli väsymys, heikkous, puutuminen ja kipu ilmenevät tyypillisesti kävellessä tai muussa rasituksessa. Pakara-alueelta johtuvat iskiasoireet pahenevat monesti istuessa.
Varaa aika iskiaksen hoitoon
Mistä iskias johtuu?
Iskiaskipu ja muut oireet johtuvat iskiashermoon kohdistuvasta paineesta ja välilevyn pullistumaan liittyen myös hermon kemiallisesta ärsytyksestä. Tutkimuksissa on osoitettu, että välilevyn takaosan vauriot voivat aiheuttaa alaraajaan säteilevän oireen, vaikka hermojuureen ei suoraan kohdistuisikaan paineen lisääntymistä. Iskiaksen hoitoon sopii fysioterapia.
Iskiaksen laukaisijana voi olla mm.
- huono työergonomia
- pitkään istuminen autossa huonolla istuimella
- jatkuva staattinen jännitys tai lihasrasitus, joka kuormittaa yksipuolisesti selkää ja lihaksia
- fyysisesti raskas työ, johon sisältyy raskaita nostoja ja hankalia selän asentoja
- myös veto, kylmä ja tärinä saattavat laukaista kivun
Selkäydinkanavan ahtauma
Selkäydinkanavan ahtaumalla (spinaalistenoosi) tarkoitetaan selkäydinkanavan pienenemistä ja siitä seuraavia oireita. Spinaalistenoosi on yleisintä iäkkäimmillä henkilöillä.
Ahtauman syitä ovat selän pikkunivelten nivelrikko, välilevyn madaltumaan liittyvät muutokset, nikamia tukevien nivelsiteiden paksuuntuminen tai nikamaan kehittyvät luulisät.
Pakaraperäinen iskiaskipu
Osa iskiasvaivoista voi olla lähtöisin pakaran alueelta. Iskiashermo menee lonkan alueella lonkan ulkokiertäjälihasten (piriformis-lihas) läpi tai alta. Tällä alueella lihakset saattavat aiheuttaa paineen hermoon.
Pakaraperäisen iskiaskivun ja -oireiston voi aiheuttaa kaatuminen istualleen, istuminen kovalla alustalla tai voimakas sekä pitkäkestoinen pakaralihasten ulkokiertäjälihasten kuormittaminen.

Miten hoitaa iskiaskipua?
Iskiaksen hoitoon liittyy usein kipulääkkeet, mahdollisesti selän venytyshoito, sekä fysioterapeutin ohjaamat omaharjoitteet eli itsenäisesti tehtävät jumppaliikkeet. Ne sisältävät tyypillisesti lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. Iskias paranee yleensä muutamassa kuukaudessa.
Varaa aika iskiaksen hoitoon
Iskiaksen hoito fysioterapialla
Fysioterapialla hoidamme kipua, vaikutamme toimintakykyyn sekä helpotamme koettua kärsimyksen tunnetta. Terapian menetelmiä ovat ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut.
Koulutettu fysioterapeutti voi antaa terapiaa iskiaksen hoitoon. Konservatiivinen hoito on yleensä riittävä ja paraneminen tapahtuu 1-2 kuukauden kuluessa. Yleensä oireet häviävät täydellisesti.
Vuodelepo ei yleensä edistä iskiaspotilaan toipumista ja siksi sitä on syytä välttää. Psoas-asento (selinmakuulla, polvet koukussa jalat nostettuna esim. tuolille) helpottaa monesti iskiaskipua.
Liikkuminen on keskeisin menetelmä välilevyn rakenteen ja toiminnan ylläpitämiseksi, parhaiten tähän sopii kestävyyslajit, kuten lenkkeily kävellen tai kevyesti juosten. Selkäydinkanavan ahtaudesta johtuvia iskiasoireita ei sinänsä voida poistaa, mutta kävelykykyä ja oireetonta liikkumiskykyä on mahdollista parantaa oikein kohdistetulla harjoittelulla.
Fysioterapeutti tukee potilasta normaaliaktiviteetteihin palaamisessa. Henkilön yksilölliset tarpeet, harjoitteluhistoria ja mieltymykset ja taidot huomioidaan harjoittelumuodon valinnassa.
Iskias hoito
Anna lahjaksi hyvää oloa ja tutustu laajaan palveluvalikoimaan
Fysioterapeutti kertoo: Iskias
Fysioksen fysioterapeutti vastaa videolla yleisimpiin kysymyksiin iskiaksesta.
- Miten tunnistaa iskias?
- Mitä oireita iskias aiheuttaa?
- Kummalla puolella iskias tuntuu?
- Miten iskiasta hoidetaan ja koska fysioterapiaan?
Me soitamme sinulle
Jos haluat kysyä jotain iskiakseen liittyen tai haluat apua ajanvarauksessa, jätä numerosi tähän ja soitamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.