Lapsen polvikipu
Polvikipu on ikävä vaiva, josta kärsivät aikuisten lisäksi myös kasvuikäiset lapset ja nuoret. Lapsilla voi esiintyä polven kipua ja aristusta tapaturman tai rasituksen jälkeen. Jos lapsi kykenee varaamaan polvelle ja ulkoisia merkkejä vammasta ei ole, tilannetta voidaan ensin seurata rauhassa parin päivän ajan.
Yleensä polvi paranee itsestään ja hoitoa ei tarvita. Jos polvikipu ei parane muutamassa päivässä tai siihen liittyy ulkoisia oireita kuten turvotusta tai punoitusta tai kyseessä on rasitusvamma, on syytä hakeutua lääkäriin.
Liikunnallisilla lapsilla polven kuormitus on kova, mikä voi altistaa erityisesti polven rasitusvammoille. Yleisin liikunnallisten lasten ja nuorten polvikivun syy on Osgood-Schlatterin tauti. Nuorilla voi esiintyä myös kipua polven etuosassa, jolloin kyseessä voi olla kondromalasia eli polvilumpion rusto-osan vaurio. Kasvavilla lapsilla ja nuorilla voi myös esiintyä pituuskasvuun liittyvää polven kasvukipua.
Syitä lasten ja nuorten polvikipuun
Urheilullisilla aktiivisilla lapsilla polvikipujen yleinen aiheuttaja on Osgood-Schlatterin tauti. Osgood-Schlatteria tavataan useimmiten 12-15-vuotiailla pojilla, joilla esiintyy murrosikään liittyviä nopeita kasvupyrähdyksiä. Kyseessä on rasituksesta johtuva polven ärtymystila, jossa kipua tuntuu erityisesti sääriluun yläosan etupuolella, sääriluun kyhmyssä. Kiinnityskohdassa esiintyy usein kosketusarkoja ja kivuliaita kyhmyjä. Toistuva veto polvilumpion jänteessä saattaa aiheuttaa polveen tulehdustilan, luun repeämämurtumia ja luun liikakasvua. Vaivan toteaminen vaatii röntgenkuvauksen. Vaiva on tyypillisintä kasvuikäisillä mm. pehmeämmän luuaineksen johdosta.
Oireet polvessa tuntuvat useimmiten hyppiessä tai juostessa. Rasituksen vähentäminen on parantumisen edellytys. Rasituksesta pidetään taukoa, kunnes kosketusarkuus polven alapuolella on hävinnyt. Polvitukea voidaan joissain tapauksissa käyttää hoitona, ja hyvin vaikeissa tapauksissa jopa kipsausta.
Sinding-Larsen-Johanssonin oireyhtymä
Toinen yleinen lasten ja nuorten polvikivun aiheuttaja on Sinding-Larsen-Johanssonin oireyhtymä. Oirealue on lähes sama kuin hyppääjän polvessa, mutta kipu paikantuu kuitenkin jänteen sijaan jänteen kiinnityskohtaan, polvilumpion alakärkeen. Kyse on siis jänteen kiinnityskohdan oireesta luisessa rakenteessa. Vaiva on tyypillisintä kasvuikäisillä (kuten ylempänä Osgood-Schlatter), joilla luuaines on pehmeämpää ja jänteen vetorasitus aiheuttaa siihen herkemmin oireita. Lasten polvikivun kohdalla on erittäin tärkeää antaa ammattilaisen analysoida alaraajojen kuormitustekijät, jotta rasitukselle altistavat tekijät voidaan poissulkea.
Polven kondromalasia
Kondromalasia tarkoittaa polvilumpion rusto-osan vauriota ja sen irtaantumista luisesta alustastaan. Kondromalasiassa kipu tuntuu polven etuosassa, erityisesti hyppiessä ja juostessa. Usein kivut esiintyvät jaksoittain, ja kipua voi syntyä myös pitkään istumisesta. Useimmiten kipu helpottaa ajan myötä. Joskus kondromalasian syynä voi olla polven tapaturma, mutta useimmiten vaivan tarkkaa syytä ei tiedetä. Kondromalasia todetaan magneettikuvauksilla. Siihen ei ole varsinaista hoitoa, mutta fysioterapiasta on apua polven kuntouttamisessa. Fysioterapeutti neuvoo oikeanlaiset kuntouttavat liikkeet polven kuntouttamiseksi.
Polven kasvukipu
Lapsella saattaa kasvuvaiheessa esiintyä polven epämääräistä kipuilua, ns. polven kasvukipua, mikä liittyy nopean kasvun vaiheeseen. Kipua voi esiintyä niin levossa kuin liikkuessakin ja se voi kestää muutamista sekunneista jopa tunteihin. Polvesta ei tutkittaessa löydy mitään selkeää syytä kipuilulle, ja kivut menevätkin itsestään ohi yleensä muutamassa viikossa tai kuukaudessa.
Fysioterapiasta apua lapsen polvikipuun
Fysioterapialla hoidamme kipua, vaikutamme toimintakykyyn sekä helpotamme koettua kärsimyksen tunnetta. Terapian menetelmiä ovat ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut.