Kotkan Fysikaalinen Hoitola siirtyy osaksi Fysios-ketjua
Kotkan Fysikaalinen Hoitola Oy siirtyy osaksi valtakunnallista Fysios-ketjua 7.8.2020 alkaen. Fysios on vuonna 2015 perustettu suomalainen, valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40:lla paikkakunnalla, ja se työllistää jo yli 600 alan ammattilaista.
Kotkan Fysikaalinen Hoitola Oy on tarjonnut laadukasta fysioterapiaa jo vuodesta 1968 ja onkin alueensa pitkäikäisin toimiva fysioterapiayritys. Yrityksen perustivat nyt jo edesmenneet Kaija Haapanen ja Raili Aronen. Kotkan Fysikaalinen Hoitola toimi pitkään Pohjolan talossa, ja on vuodesta 2015 ottanut asiakkaita vastaan keskustassa Itäkadulla. Tänä päivänä yritys tarjoaa yksilöllisiä, laadukkaita fysioterapiapalveluita ja työllistää viisi henkilöä. Kotkan Fysikaalisen Hoitolan fysioterapeuteilla on vahva osaaminen ja pitkä kokemus erityisesti neurologisessa fysioterapiassa niin aikuisten kuin lastenkin parissa.
Kaupan myötä Fysios pystyy tarjoamaan Etelä-Kymenlaakson alueella fysioterapiapalveluita entistä laaja-alaisemmin. Kotkan Fysikaalinen Hoitola tuo mukanaan vahvan neurologisen fysioterapian osaamisen lisäksi lisää resursseja kotikuntoutukseen.
Leena Anttila kommentoi:
“Uskomme suuremman organisaation tuovan turvaa ja jatkuvuutta tulevaisuuteen sekä asiakkaillemme että henkilöstölle. Fysios puolestaan saa joukkoonsa sitoutuneet ja koulutetut terapeutit, jotka osaavat ottaa asiakaslähtöisen näkökannan kuntoutukseen. Toivomme, että henkilöstömme viihtyy uudessa organisaatiossa ja asiakkaat kokevat olevansa hyvissä käsissä myös jatkossa. ”
Susanna Antikainen kommentoi:
"Olemme iloisia toimintamme laajentumisesta Kotkan seudulla ja erityisen onnekkaita saadessamme näin osaavan ja ammattitaitoisen neurologisen fysioterapiayrityksen osaksi joukkoamme. Yhdessä pystymme takaamaan jatkuvan kehityksen ja asiakkaiden palvelun jatkuvuuden laadukkaana.”
Yhteystiedot:
Leena Anttila, Kotkan Fysikaalinen Hoitola, p. 050 573 2355
Eija Eriksson, Kotkan Fysikaalinen Hoitola, p. 040 766 7060
Susanna Antikainen, Fysios, p. 050 347 0737
Fysios lyhyesti: Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40 paikkakunnalla ja se työllistää yli 600 ammattilaista. Fysioksen liikevaihto on 40 miljoonaa euroa, ja sen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. www.fysios.fi
Kotkan Fysikaalinen Hoitola Oy lyhyesti: Alueen vanhin toimiva fysioterapiayritys, joka on perustettu vuonna 1968 ja työllistää neljä terveydenhuollon ammattilaista sekä yhden palveluneuvojan. Yrityksen vahvin osaaminen on neurologisessa fysioterapiassa. www.kotkanfysikaalinenhoitola.com