Noormarkun Kuntoutus siirtyi osaksi Fysios-ketjua

Noormarkun Kuntoutus Ay siirtyi osaksi valtakunnallista Fysios-ketjua 7.2.2020 alkaen. Fysios on vuonna 2015 perustettu suomalainen, valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40:lla paikkakunnalla, ja se työllistää jo yli 600 alan ammattilaista.

Noormarkun Kuntoutus Ay on toiminut jo vuodesta 1982. Sen perustivat Tapio Uusitalo, Seppo Vanhatalo sekä Pirjo Koskiranta. Vuodesta 1998 yritystä ovat hallinneet Pirjo Koskiranta ja Jyrki Lepistö, joiden lisäksi yrityksessä työskentelee kolmas fysioterapeutti. Noormarkun Kuntoutus Ay sijaitsee Noormarkun terveysaseman vieressä ja sillä on vankka asema fysioterapiapalveluiden tarjoajana alueella. Henkilöstöllä on pitkä kokemus tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiasta, traumafysioterapiasta, reuman hoidosta sekä neurologisesta ja geriatrisesta fysioterapiasta. Asiakkaita hoidetaan monipuolisesti ja myös urheilupuolella löytyy erikoisosaamista.  

Pirjo Koskiranta kommentoi:

“ Asiakkaat ovat meidän ykkösjuttumme, ja Fysios mahdollistaa sen, että saamme jatkossa keskittyä asiakkaiden palvelemiseen ja osaamisen kehittämiseen entistä paremmin. Haluamme pitää edelleen huolta vanhoista asiakkaistamme, ja samalla on ihana saada ympärille auttavia, sydämellisiä kollegoja. Olemme toimineet täällä Noormarkussa melko yksin. On mukava ajatus kuulua johonkin suurempaan, yhdistävään kokonaisuuteen.” 

Susanna Antikainen kommentoi:

“Fysioksen toiminnan ytimessä on ainutlaatuinen asiakaskokemus ja osaamisen kehittäminen. Noormarkun Kuntoutuksella on paljon tietoa ja taitoa sekä yhteinen näkemys kanssamme asiakassuhteen merkityksestä. Otamme ilolla Noormarkun osaavat ammattilaiset osaksi mahtavaa porukkaa.”

 

Yhteystiedot:

Pirjo Koskiranta, Noormarkun Kuntoutus Ay, p. 050 521 6412

Jyrki Lepistö, Noormarkun Kuntoutus Ay, p. 050 521 6413

Susanna Antikainen, Fysios, p. 050 347 0737

Fysios lyhyesti: Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40 paikkakunnalla ja se työllistää yli 600 ammattilaista. Fysioksen liikevaihto on 40 miljoonaa euroa, ja sen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2025 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. www.fysios.fi

Noormarkun Kuntoutus Ay lyhyesti: Yritys on perustettu vuonna 1982, ja työllistää tällä hetkellä kolme fysioterapeuttia. Yritys palvelee asiakkaita monipuolisesti vauvasta vaariin, ja henkilöstöllä on erikoisosaamista useilla osa-alueilla mm. tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiassa, urheiluvammoissa ja reuman hoidossa. www.noormarkunkuntoutus.fi 

Julkaistu 17.2.2020 kategoriassa Ajankohtaista