Mitä on faskia?
Faskia eli lihaskalvo ympäröi ja sitoo yhteen lihaksia, lihasryhmiä, verisuonia ja hermoja muodostaen kolmiulotteisen lihaskalvojärjestelmän jatkumon. Faskian aktiivinen rakenne toimii mekaanisesti lihasten toimiessa, asennon muuttuessa tai ulkoisten voimien vaikuttaessa kehoon.
Mikä auttaa faskiakipuun?
Faskiakäsittely perustuu faskian eri kerrosten välisen liukumisen normalisointiin, mikä on edellytys täysipainoiselle harjoittelulle. Faskian eri kerrosten välissä olevien hyaluronihappomolekyylien kerääntyminen pitkiksi ketjuiksi aiheuttaa sen geelimäisen olomuodon ja liukumisen estymisen. Faskiamanipulaatiolla pyritään kitkan ja lämmön avulla pilkkomaan hyaluronihappoketjut ja palauttamaan faskian normaali liukuminen.
Mitä on faskiakäsittely?
Lihakset, joissa on krooninen osittainen jännitystila, tulevat kipeiksi ja särkeviksi, koska faskiakalvot kiristävät jatkuvasti. Lihakset muuttuvat heikoiksi ja kömpelöiksi. Liikunnassa syntyvien vammojen riski kasvaa. Jännitystila saa aikaan jatkuvan energian puutteen tunteen kehossa. Lisäksi se tuottaa ryhtihäiriöitä ja huonon painonjakautumisen nivelissä.
Faskiakäsittelyn tavoitteena on poistaa leposärkyä tai kuormituksessa esiintyvää kipua, edistää sidekudoksen paranemista ja poistaa kiinnikkeitä. Relaksanttilääkkeet vaikuttavat vain lihakseen, eivät faskiaan. Oikeanlaisella harjoittelulla voit lisätä faskian joustavuutta - kysy lisää fysioterapeutiltasi.
Faskiakäsittelystä voit saada apua jos sinulla on:
- Kudoskireyttä
- Estynyt nivelten liikerata
- Leikkausarpi
- Lihasheikkoutta
- Turvotusta
- Asennon hallinnan heikkoutta
Osa hoidettavista pisteistä saattaa sijaita melko kaukana oireilevasta alueesta. Esimerkiksi akillesjänteen kivussa hoidettavia pisteitä saattaa olla selässä, pakarassa ja/tai polven seudulla. Haastattelun, liiketestien ja faskiapisteiden käsin tunnustelun perusteella valitaan hoidettavat pisteet.
Pisteiden valinta vaikuttaa ratkaisevasti hoitotulokseen, joten fysioterapeutin tekemä kliininen päättely on terapian haastavin osuus. Tämän vuoksi fysioterapeutti käyttää paljon aikaa asiakkaan haastatteluun löytääkseen faskian kireyden syyn.
Faskiakäsittelyn esteenä voi olla asiakkaan kortikosteroidilääke, reuma, diabetes, verenohennuslääke, pelko ja/tai voimakas arkuus tai kipu.