Jalkaterapia

Meille voit aina tulla ilman lääkärin lähetettä.

Mitä on jalkaterapia?

Jalkaterapeutti on alaraajaongelmiin erikoistunut ammattilainen. Jalkaterapiaan kuuluu alaraajavaivojen tutkiminen, ennaltaehkäisy ja hoito.

Lähes jokaisella esiintyy alaraajoihin liittyviä ongelmia jossain vaiheessa elämää. Alaraajoihin liittyvät oireet voivat tuntua merkillisiltä ja jopa pelottavilta. Jalkaterapiassa alaraajojen toiminta ja mahdolliset oireet tutkitaan huolellisesti ennen hoitomenetelmän valitsemista. Usein oireiden syy voi löytyä muualta kuin oireilevalta alueelta. Esimerkiksi alaselän tai lonkan kiputilat voivat aiheutua virheistä jalkaterän toiminnassa.

Jalkojen terveydenhoitoon suunnattuja palveluita on tarjolla paljon, joka voi helposti hämmentää alaraajaongelmista kärsivää. Jalkojen terveyden- ja hyvinvoinnin palveluita tarjoavat muun muassa jalkaterapeutti, jalkojenhoitaja ja jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt.

Mitä jalkaterapeutti tekee?

Jalkaterapeutti on alaraajaongelmiin erikoistunut ammattilainen. Jalkaterapiaan kuuluu kaikki lonkasta alaspäin syntyneiden tuki- ja liikuntaelinvaivojen tutkiminen, ennaltaehkäisy ja hoito. Lisäksi jalkaterapeutti hoitaa iho- ja kynsimuutoksia.

Jalkaterapiapalveluita tarjoaa 3,5 vuoden ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut jalkaterapeutti, joka on Suomessa Valviran rekisteröimä nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Jalkaterapeutti, alaraajafysioterapeutin tavoin, on erikoistunut alaraajojen terveydenhoitoon ja alaraajaongelmien hoitamiseen.

Jalkaterapian tavoitteena on ylläpitää toimintakykyä ja hoitaa alaraajaongelmia. Alaraajoihin erikoistuminen mahdollistaa moniulotteisen ymmärryksen alaraajojen toiminnasta ja toisaalta monipuolisten hoitomenetelmien toteuttamisen. Jalkaterapeutin tekemään hoitoon kuuluu usein myös joko kuormitusmuutosten, sairauksien tai ulkoisten tekijöiden aiheuttamien iho- ja kynsimuutosten hoito.

Koska jalkaterapeutin vastaanotolle?

Jalkaterapia soveltuu kaiken ikäisille ja taustaisille. Jalkaterapiaa hyödynnetään alaraajaongelmien hoidossa ja kuntoutuksessa, mutta myös ennaltaehkäisevänä ennen oireiden syntymistä. Jalkaterapian tarvetta lisäävät esimerkiksi erilaiset sairaudet, toiminnalliset häiriöt, alaraajojen voimakas kuormitus ja ikä. Iäkkäiden ihmisten kohdalla jalkojen omahoito voi olla haasteellista, myös heikentynyt yleiskunto lisää säännöllisen jalkojenhoidon tarvetta. Lapsilla alaraajaongelmia voi esiintyä esim. voimakkaan kasvun vaiheessa. Työikäisillä jalkojen rasitus on voimakasta esim. raskauden aikana, paljon liikkuvilla ja seisomatyötä tekevillä. Myös ylipaino lisää jalkoihin kohdistuvaa kuormitusta ja lisää alaraajaongelmien todennäköisyyttä.

Jalkaterapian keinot

Jalkaterapia tarjoaa monipuolista osaamista ja palveluja, kuten alaraajojen biomekaaniset tutkimukset, pohjallisterapia sekä ihon ja kynsien terveyteen liittyvät hoidot. Jalkaterapiassa hyödynnetään kliinisen jalkaterapian, apuvälineterapian ja toiminnallisen terapian keinoja potilaan kohtaamisessa. Kliininen jalkaterapia pitää sisällään muun muassa erilaisten iho- ja kynsimuutoksien hoidon ja terveyden edistämisen. Apuvälineterapiaa hyödynnetään jalkaterapiassa esimerkiksi tukipohjallisten, varvasortoosien tai tukisukkien muodossa. Toiminnalliseen terapiaan sisältyvät muun muassa alaraajojen toimintaa edistävät harjoitteet, manuaalinen terapia ja fysikaaliset hoitomuodot.

Varvasortoosit

Silikonista valmistetut varvasortoosit ovat yksilöllisiä, suoraan varpaisiin muotoiltavia oikaisijoita tai suojia. Ne ovat pestäviä, hygieenisiä ja kestäviä ja tarvitsevat vain sukan jalkaan pysyäkseen paikallaan. Varvasortooseja käytetään ensisijaisesti oikaisemaan vaivaisenluuta ja vasaravarpaita tai pitämään epäjärjestykseen pyrkivät varpaat suorassa.

Ortooseilla ja jalkaterän harjoitteilla voidaan saada varpaat suoristumaan ja päkiäkivut vähenemään tai ainakin estää tilanteen paheneminen. Joskus varvasortooseilla voidaan korvata kirurginen hoito. Esteitä varvasortoosien käytölle ei juurikaan ole, ihorikko- ja ihottumatapaukset on tutkittava yksilöllisesti. Ortoosi itsessään ei vie suuremmin tilaa kengässä, mutta varpaiden asennon korjaamisen edellytyksenä on kenkien riittävä varvastila.

Jätä meille soittopyyntö

Jos et ole varma kenelle asiantuntijalle haluat varata ajan, jätä meille soittopyyntö. Me soitamme sinulle.