Fysioterapia tukee kuntoutusta
Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on osa leikkaushoitoa. Kuntoutussuunnitelma on aina yksilöllinen ja sen laatimisessa fysioterapeuttimme tekevät yhteistyötä leikkaavan lääkärin kanssa. Itse kuntoutus voi alkaa jopa jo samana päivänä osastolla.
Fysioterapialla voidaan nopeuttaa leikkauksen jälkeistä toipumista ja kuntoutusta sekä hoitaa mahdollista kipua. Hoitomuodot valitaan yksilöllisesti ja niihin voi kuulua esimerkiksi manuaalisia käsittelyjä, fysikaalisia hoitoja, ohjausta sekä neuvontaa. Myös omatoiminen harjoittelu fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää. Kuntoutus voidaan aloittaa jo ennen leikkausta, jolloin leikattavaa aluetta valmistellaan leikkausta varten. Fysioterapeuttimme tekevät yhteistyötä leikkaavan lääkärin kanssa koko kuntoutuksen ajan.
Fysioterapia tekonivelleikkausten jälkeen
Tekonivelleikkausten määrä Suomessa lisääntyy ja lonkan sekä polven lisäksi yleisiä ovat myös olkapään, kyynärpään, nilkan ja ranteen tekonivelleikkaukset. Tekonivelleikkaukset ovat oma erikoisalansa ja myös Suomessa on yksi vain näihin leikkauksiin erikoistunut sairaala, Tampereella toimiva COXA. Polvi- ja lonkkatekonivelleikkausten kuntoutuksessa Fysios Manukatti tekee yhteistyötä tekonivelsairaala COXA:n kanssa alueellisena yhteistyökumppanina.
Leikkauspäätös perustuu huolellisiin tutkimuksiin, ja yleensä ennen leikkausta edetään ensin konservatiivisin menetelmin niin pitkälle kuin mahdollista. Tekonivelleikkauksen tärkeimpiä tavoitteita on elämänlaadun kohentuminen. Ennen leikkausta on tärkeää huolehtia omasta fyysisestä kunnosta. Alaraajojen lihasvoimasta ja liikkuvuudesta voi huolehtia muun muassa erilaisin liikeharjoituksin. Fysioterapeuttimme osaavat neuvoa oikeat harjoitteet. Jos leikattavassa nivelessä on jo nivelrikko, hyviä liikuntamuotoja ovat esim. pyöräily tai kuntopyörä sekä vedessä tehtävät harjoitteet. Myös tavalliset arkiaskareet tukevat harjoittelua.
Leikkauksen jälkeen kuntoutus saatetaan aloittaa jo samana päivänä osastolla. Mahdollista nivelen kipua seurataan. Nivelen liikkuvuuden ja pikkuhiljaa myös lihasvoiman palauttaminen on tärkeää. Yleensä 2–3 kuukauden kuluttua on jälkitarkastus ja sen jälkeen tarkentuvat muut liikuntaohjeet. Iskutusta sisältäviä harrastuksia, kuten juoksua tai hyppimistä, ei suositella.